Joulurauhaa etsimässä

Joulun lähestyessä huomaan, että aika juoksee enkä pysy tahdissa. Joka vuosi sama homma. Marraskuun lopusta mennään nousukiitoa jouluun asti.

Tänä vuonna halusin katkaista vauhdin edes päiväksi. Lähdin hakemaan hengähdystaukoa Tallinnasta.

Viime Tallinna-visiitistä oli aikaa jo 15 vuotta. Niistä ajoista kaupunki on muuttunut hurjasti. Uudella visiitillä Tallinna hurmasi minut heti lempeällä joulutunnelmallaan. 

Illalla satamasta Raekoja platsille päästyäni aloin elää omaa joulusatuani. Vanha kaupunki, jouluvalot, musiikki, glögin ja paahdettujen mantelin tuoksu sekä hitaasti leijailevat lumihiutaleet lennättivät minut kauas arjesta.

Seuraavana päivänä kiertelin käsityöläisputiikkeja, ihastelin matalaa kaupunkisiluettia ja maistelin paikallisia konditoriaherkkuja kaupungin vanhimmassa kahvilassa Maiasmokkissa. Aika tuntui konkreettisesti pysähtyvän siihen hetkeen eivätkä mieleen tunkeneet tekemättömät työt.  

Tallinna on uskomattoman kaunis joulukaupunki. Miksei Suomessa osata luoda lämminhenkistä joulutunnelmaa kaupunkeihin?  

Kaamoksen uudet värit

Mitä sinä näet harmaan, hämäränhyssyn kaamoksen keskellä?
Moni mieltää kaamosajan masentavaksi ja synkäksi eikä näe ympärillään mitään erityistä. Minäkin sorrun tähän usein.

Kävelin eräänä aurinkoisena marraskuun päivänä kotokulmilla ja päätin hyvän sään siivittämänä bongata värejä. Lumettoman maan keskellä oli helppo tehdä löytöjä.

 

Mikä olikaan oivallus ja ilo, kun värejä olikin ruskean ja harmaan lisäksi muitakin: keltainen, valkoinen, ruosteenpunainen, vihreä... Joskus on hyvä ravistella itsensä hereille tähän elämään.

Ei sul mittään uut olis myynnis?

Lahjatavaroita valmistavana ja myyvänä käsityöläisenä joudun usein miettimään, miten tuotevalikoimaa kannattaa uudistaa. Asiakkaat kyselevät innokkaasti uusien tuotteiden perään. Yrittäjänä pyrin tekemään järkeviä ratkaisuja, etteivät valikoima ja varasto kasvaisi liian suureksi. Tuotteitteni tekstillisyys tekee tilanteesta kimurantin. Yhdestä tuotteesta on tarjolla aina useampi tekstivaihtoehto. Kuinka paljon kaikkea pitäisi olla?

Kantapään ja kokemuksen kautta toimintatapoja tulee järkeistetyksi. Aikaa myöten myös ennustamisen taito kehittyy: oppii haistamaan, mistä voi tulla suosittu tuote.

Tänä syksynä idea uudesta tuotteesta ja yhteistyöstä lähti liikkeelle näin: AD Susanna Luonua-Ojalehto (verkkokauppani ilme syntyi hänen käsissään) vinkkasi minulle eräästä keraamikosta Oulun suunnalla. Susanna kertoi, että Keramiikkapaja TiinaMari on alkanut valmistaa ihastuttavia keraamisia kuppeja, joiden pikanttina yksityiskohtana ovat oulun murteen tokaisut. Kirjoittelimme Tiinan kanssa sähköposteja ja soittelimme. Yhteistyö lähti viriämään helposti. Minä ideoin ja mutustelin lounaismurteen tekstejä, jotka sopisivat tuotteeseen. Tiina teki tarjouksen, ja minä päätin, millä tekstivalikoimalla uskallan lähteä alkuun.

Ensimmäinen kuppierä saapui tällä viikolla. Olen täpinöissäni uusista Ihan kaffel, Mää juan teet ny ja Mää ryystän ny -kupeista! Olen fiilistellyt ja tunnustellut kuppia käsissäni. Pinta on rouhea, ja käsityöläisyyden jälki näkyy juuri oikealla tavalla. Olen koeryystänyt kupista teetä ja kahvia. Myös kanakeitto ja jogurtti maistuivat kupista syötynä. Monikäyttöinen astia!

Kupit kuvattiin Vähä-Toscanan maisemissa. Kuvat Riikka H.

Keraamiset kupit ovat uunin-, mikron- ja pesukoneenkestäviä ja ne sopivat muuhunkin tarjoiluun mahtavan kokonsa puolesta. Kupin korkeus on 9 cm ja kupinsuu 10,5 cm. Koostaan huolimatta kuppi on kevyt. Kupit tulevat Hulvattoman huushollin verkkokauppaan myyntiin 17.11.2013.

Kalteva kuppitorni

Lempipuuhia vol. 2

Tykkään touhuta. 
Istun harvoin paikoillani. 
Jos istun, niin teen käsitöitä, luen, venyttelen tai rasvailen ja akupainelen käsiäni sekä jalkojani. 

Työssäni joudun istumaan ihan riittävästi. Haaveilen seisomatyöpisteestä, koska istuminen ei ole ihmisen juttu.

Katselen televisiota todella vähän, sillä en malta istuskella. Telkkarista tulee sitä paitsi pääosin ihan potaskaa, joten en menetä mitään.

Yritän olla rasittamatta muita touhotuksillani. Näyttää siltä, että ainakin perheeni ymmärtää minua.

Tekemisen meininki ja työn arvostus on tullut verenperintönä. Äitini on edelleenkin äärettömän kova tekemään ja touhuamaan. Välillä sanon hänelle, ettei ihan niin paljon tarvitsisi puunata ja pöllyttää, mutta minkäs sille mahtaa.

En ole mikään huusholli-ihminen, mutta raivaaja kyllä. Tykkään järjestellä tavarat omille paikoilleen ja kierrättää turhat ja tarpeettomiksi jääneet tavarat pois. "Taas  äiti on vienyt sen kirpparille!" voi joku perheestämme huomauttaa, kun joku tavara on poistunut ennenaikaisesti keskuudestamme.

Tykkään touhuta monenlaisia juttuja samaan aikaan. Päätyöni ja Fiinariinan & Hulvattoman huushollin verkkoputiikin lisäksi harrastan liikuntaa lähes joka päivä. Liikun sisällä ja ulkona, vuodenaikojen mukaan lajeja vaihdellen. Hulvattoman flikan blogipostauksia ja Fiinariinan juttuja kehittelen päässäni lenkeillä tai työmatkaa ajaessani. Blogin kirjoittaminen on tärkeä henkireikä minulle. Myös lukeminen on mieluisaa puuhaa, kun maltan vain pysähtyä.

Nyt on meneillään joulunajan myyntitapahtumien suunnittelu ja tuotteiden tekeminen sekä tilaaminen. Fiinariina on mukana ainakin Uudenkaupungin, Mynämäen, Mietoisten joulumarkkinoilla sekä Kädenjälki-liikkeessä Euran Kauttualla. Yksi uusi tuotekin on tulossa Hulvattoman huushollin valikoimaan. Siitä kerron tuonnempana. Tämän kaiken lisäksi lupauduin toimimaan kotiseutuyhdistyksemme aktiivisena jäsenenä. Nyt en taida tarvita enempää virikkeitä arkeeni.

Tuuki moneen lähtöön

Länsisuomalaisissa huusholleissa tavataan panna tuuki pöytää koristamaan. Sehän on tuttu juttu. Sitten saatamme käyttää hantuukia, joka on (käsi-/astia)pyyhe. Entäs nestuuki? Kankaista nestuukia harvempi enää käyttää, mikä on hygienian puolesta hyväkin asia.

Tuikitärkeän tuukiperinteen säilyttämiseksi innostuin ideoimaan pari vuotta sitten uuden tuukin. Lounaismurteessa ei tätä sanaa ole tiettävästi aiemmin käytetty, mutta se sopii mainiosti kuvaamaan peffan alle pantavaa laudeliinaa: perstuuki. Siinäpä sana! Se ero hantuukiin ja nestuukiin nähden on, ettei tähän tuukiin ole tarkoitus pyyhkiä.

Kun sana oli keksitty, lähdin etsimään sopivaa materiaalia. Hankin isohkon erän käyttämättömiä pellavasekoitteisia keittiöliinoja, jotka muuntuivat uuteen tarkoitukseen sopiviksi laudeliinoiksi. 

 

Perstuukista tuli viime joulun hittituote, kun raumalainen lehti nosti sen joulun alla otsikkoihinsa: Peffan alle perstuuki. Toimitin solkenaan Raisan Taruliina-putiikkiin näitä lauteiden koristuksia lahjapaketteihin piilotettavaksi. 

Kaikki halukkaat eivät saaneet toivomaansa tuukia, mikä vieläkin harmittaa minua. On kovin vaikeaa ennakoida, mistä tuotteesta tulee suosittu. Mikähän tänä jouluna nousee suosituimmaksi tuotteeksi? Sitä yritän seuraavaksi ennustaa. 

Mielestäni mukavinta tämän sortin käsityöläisyydessä on se, että murre muuntuu myös uusien sukupolvien käyttöön, ja murteella leikittely on suorastaan suositeltavaa!

Lempipuuhia, vol. 1

Tykkään nukkumisesta.

Tykkään nukkumaanmenosta, sopivan nukkuma-asennon hakemisesta samaan tapaan kuin kissa hakee oikeaa kieppiasentoa.

Tykkään nukahtamisen tunteesta, raukeudesta, uneen vaipumisesta.


Tykkään olotilasta, kun on saanut nukkua riittävästi. Minulle riittävästi tarkoittaa vähintään kahdeksaa tuntia. Silloin tuntee olevansa oma itsensä, eivätkä pienet vastoinkäymiset muljauta päivänkulkua päälaelleen.
 

Syksyn kylmyyden ja pimeyden etuja on, ettei öisin herää kuumuuteen tai valoisuuteen. Saa nukkua piehtaroitamatta paksun täkin alla sikeästi aamuun asti.

Väitän, että liikuntaa ja terveellistä ruokavaliotakin tärkeämpi avain hyvinvointiin on riittävä uni. Kun on virkeä, jaksaa ryhtyä rutiinin lisäksi muuhunkin. 

Viikonloppuisin on mukava torkahtaa ruuan päälle päiväunille. Kunpa sellainen onnistuisi arkisinkin. Tykkäätkö sinä nokosista ja tirsoista? Käytkö sinä ruokaperäsille? 

 

Häähumussa

Kohta se hetki koittaa.

Nimittäin sulhaspoikamme pääsee kohta itse sulhasena alttarille valittunsa kanssa. Velmu, reipas veljenpoikani menee naimisiin! 16 vuotta sitten hän hoiti tehtävänsä meidän häissämme mallikelpoisesti ja uskon, ettei ryhdikkyys ole tänä aikana kadonnut mihinkään. 

Tykkään juhlista ja juhlimisesta. Ihmettelen usein, miksi me suomalaiset juhlimme niin harvoin. Venäläiset ystäväni keksivät tarpeen mukaan aiheen juhlien järjestämiseksi. Eikä aina tarvita edes aihetta. Eletään hetkessä ja nautitaan siitä.

Nautin myös juhliin valmistautumisesta. Haluan pysähtyä nauttimaan ainutkertaisista hetkistä. Tällä kertaa heittäydyn täti-ihmisen oikeudella juhlahumuun yli 10 sentin koroilla uudenhohtavassa klänningissä. Ehtoopuolta varten varaan matalampikorkoisetkin kengät, jos vaikka pääsisi tanssimaan. 

Juhlahumun keskelläkään en halua unohtaa suomalaista käsityötä enkä kierrätysteemaa. Ranteessani ja korvissani ovat luvialaisen Nousevan Myrskyn persoonalliset korut. Arvatkaapa, mistä ne on tehty?

Keski-ikäisen liikuntavillityksiä

Olen tehnyt uuden aluevaltauksen liikuntaharrastuksissa! Tässä lajissa ei hiki roisku.

Kävin eilen elämäni ekaa kertaa oikealla joogatunnilla. Kansalaisopiston hathajoogatunnille liikuntasalin lattialle oli ängennyt nelisenkymmentä kylänmiestä ja -naista alustoineen ja villasukkineen. Hiipparoin ensikertalaisen epävarmuudella seinustalle takariviin. Joku pötkötti jo selällään. Asettauduin paikalleni istuskelemaan ja yritin olla ihan viilipytty.

Salin verhot oli vedetty alas. Tunnin alettua ohjaaja sammutti liikuntasalin valot ja sytytti lattialla olevaan pöytälamppuun valon. Tuli hullumainen olo. Ehkä minun pitäisi olla jossakin ihan muualla kuin täällä.

Hämäränhyssyssä mieli alkoi kuitenkin rentoutua heti. 

Ohjaaja kertoi selkeästi, mitä pitää tehdä, ja tunti lähti etenemään mutkattomasti. Liikkeet olivat rauhallisia ja venyttäviä. Hengityksen mukaanottaminen oli helppoa. Suljin silmät ja pystyin tekemään lähes kaiken tarkkailematta vieruskavereita tai ohjaajaa. Enkä ehtinyt ajatella yhtään harha-ajatusta. Lumoavaa! 

Pystyin keskittymään hathajoogan tunnin ajan muistamatta ajankulkua. Niin ja vielä nautin siitä. Olen eittämättä tullut keski-ikään.

Huomenna saunajoogaan ja ensi viikolla uudestaan hathajoogaan!
 

Sohvaton perhe

Meidän olohuoneessamme ei ole enää sohvaa. Yksinkertaisesti kyllästyin sen olemassaoloon ja myydä pläjäytin soffarumiluksen pois.

Muutamat ystävämme ovat ihmetelleet sohvattomuuttamme. Voiko olla elämää ilman sohvaa? Tässä tulee muutama perustelu sohvattoman talon ja perheen puolesta:

• Sohvassa on magnetismi: se vetää puoleensa kaikki ihmiset, leivänmurut, hiukset ja kissankarvat. Leivänmuruilla voisi ruokkia talitiasperheen koko talven ajan. 

• En tykkää imuroinnista yleensäkään ja sohvan imurointi on erityisen raivostuttavaa puuhaa.  

• Sohvatyynyjen tuuletus on helpohko homma, mutta päällisten irrottaminen, peseminen ja takaisin pujottaminen on kauniisti sanottuna hikistä puuhaa. 

• Sohva on vanhetessaan ongelmajätettä. Siitä eroonpääseminen on vaikeaa ja kallista.

• Sohva ei ole tarkoitettu istumiseen. Onko olemassa oikeasti sohva, jossa voi istua väsähtämättä puoli tuntia?

• Sohvalle mahtuu kerrallaan istuma-asentoon noin kaksi vierasta. Näppärää, vai mitä?

• Sohvalle mahtuu kerrallaan makuuasentoon noin yksi perheenjäsen. Selviättekö ilman riitaa?

• Sohvaan lösähtäminen käynnistää naposteluhimon. Ja kuka muka rouskii porkkanoita sohvalla?

• Sohva on olohuoneen yksinvaltias, joka lamauttaa ja tekee ihmisestä helposti sohvaperunan.

Nyt meillä on olohuoneessa tilaa, avaruutta ja ilmaa. On meillä myös 40-luvun nojatuolit ja sata vuotta vanha sivustavedettävä, joissa voi oikeasti istua. Useimmiten meillä istutaan olohuoneessa kuitenkin vanhan, ison räsymaton päällä venyttelemässä, läksyjä tekemässä, murustavia leipiä syömässä ja muuten vaan telkkaria katselemassa. Lattialla on nyt tilaa lasten esitellä uusia taitojaan milloin missäkin lajissa. Joskus teemme tortillapiknikin olohuoneen lattialle.

Sohvatonna mutten onnetonna!

 

Muutama syy olla onnellinen

Minkähän takia jotkut, oikeastaan aika monet, jaksavat olla kateellisia, katkeroituneita ja vanhemmiten vähintäänkin kyynisiä? Länsimaisella ihmisellä on keskimäärin ihan kohtuullisen kiva elämä elettävänään. Miksi ihmeessä siitä pitää tehdä itse vaikeampaa?

Löysin kymmenkunta vuotta sitten kirjan, joka tarjoaa kaikessa yksinkertaisuudessaan lumoavan elämänohjeen. Kirjan nimi on 14 000 things to be happy about ja suomenkielinen versio 12 000 syytä olla onnellinen. Barbara Ann Kipfer kokosi kahdenkymmenen vuoden ajan muistiin pikkuasioita, jotka tuottavat hänelle iloa. Hän toivoo, että kirjan lukija pysähtyisi sivuja lukiessaan luomaan omakohtaisen mielikuvan - muistelemaan, toivomaan ja haaveilemaan. Ilo tulee hänen mukaansa elämän pikkuasioiden huomaamisesta ja niistä nauttimisesta.

Kokosin tähän muutamia asioita hakuammuntana kirjan sivuilta:

• käsien lämmittely pakkasella
• torilla: siististi pinotut kasvis- ja hedelmäkasat
• kalenterin suunnittelu
• se kun huomaat, ettei pesukoneesi pesuohjelmien välillä ole merkittäviä eroja
• lapsi jolla on kengät väärissä jaloissa
• kuistin seinällä palava tervetuliaisvalo
• kyrillisten aakkosten koristeellisuus
• keittolautasen kallistaminen lopun keiton keräämiseksi yhteen paikkaan
• teräksiset desilitran mittamukit
• valitettava taipumus kokeilla kahdesta ovesta aina ensimmäiseksi sitä joka on lukossa
• juhlat joihin ei tarvitse pukeutua
• juhlat joihin tarvitsee pukeutua
• puun oksalla istuminen
• se kun viimein tajuat ettei puolisosi opi sulkemaan kaapinovia ja lakkaat nalkuttamasta siitä
• räntäsade silloin kun olet autossa tai sisällä etkä joudu astumaan ulos 

Minä ilahduin tänään siitä, kun olin ostanut itselleni vahingossa säärystimien sijaan ranteen-/käsienlämmittimet. Tarvitsen jälkimmäisiä oikeastaan enemmän, kun olen aika viluloista sorttia. Mistä sinä olet iloinnut tänään? 

Daiga-daiga-duu

Kun ajelee 10 vuotta työmatkaa samaa reittiä pitkin, niin tulee keksittyä monenlaista ajanvietettä ratin taakse. Työmatkaani käyttämäni kasitie on tasaisen suora, ja kuoppiakin on toistaiseksi vähän, joten kuskin ei tarvitse tehdä muuta kuin tarkkailla tienpientareita. 

Tämän metsikön laidasta lähden joka aamu töihin.

Saman sadan kilometrin sahaamiseen ryytyy nopeasti, jos ei keksi jotain sallittua "oheispuuhastelua". Normaalia puuhasteluani ovat radionkuuntelu ja maisemien tarkkailu: kuuntelen aina aamuisin Olga K:n ja Jampen sujuvasti soljuvia haastatteluja ja seuraan maiseman muuttumista vuodenaikojen mukaan. Etsin silmilleni kauniita kohtia luonnosta: valoja, värejä, niiden yhdistelmiä, pysähtyneitä eläimiä, hiljaisia maisemia.

Yksi oheispuuhistani on matkan varrella olevien paikannimien makustelu ja kummastelu. Mietin paikannimien mahdollista syntyhistoriaa ja keksin niille uusia merkityksiä samaan tapaan kuin hauskassa suomen kieltä uudistavassa Elimäen kootut tarkoitukset -kirjassa.  Kirjan jujuna on liittää aiemmin vain paikanniminä käytettyjä sanoja kaikkien tuntemiin asioihin ja tapahtumiin, joiden täsmällinen ilmaisu on tähän asti ollut kovin vaikeaa. Mainittakoon pari esimerkkiä: PYYNIKKI - Henkilö, jonka elämälle ei näytä tapahtuneen yhtään mitään kun tapaat hänet kymmenen vuoden tauon jälkeen tai LAATOKKA - Sinkkuboksin eteisessä karttuva laatikkoröykkiö, joka odottaa toiveikkaasti pizzataksifirmojen kierrätyskeskuksen perustamista.

Kymmenen Mynämäki-vuoden aikana olen tehnyt hupaisan havainnon paikannimistä: työmatkani Mynämäki-Laitila-Uusikaupunki varrella on kummallisen paljon D-kirjaimia sisältäviä paikannimiä. Lähden kotoa ihan Nihdeisten nurkilta, matkan varrella ajan Mudaisten, Kodjalan, Vidilän ja Haudon ohi. Jos taasen ajelen sukuloimaan, niin ajan Laitilasta vähän matkaa Rauman tai Euran suuntaan ja törmään paikannimiin Ihode, Rohdainen, Kodisjoki ja Kodiksami! Eihän täällä kaikki lounaismurteen puhujat osaa ääntää edes D-kirjainta! Osaisiko joku paikannimitutkija valaista, miksi tällainen d-suma on syntynyt Laitila-Pyhäranta-Rauma-Lappi Tl -akselille?

Paikannimimakustelu sallittakoon yleisen liikenneturvallisuuden nimissä minulle ja muillekin mielenvirkistykseksi!  Miten sinä suoriudut tasaisentylsistä ajomatkoista? Puuhailetko jotain vastaavaa?

Ranskalaisella taidepiknikillä

Asetelmataidetta, asut: yhteisötaiteilija Pia Bartsch, Saaren Kartano. (Kuva Mari Repo)

Mahtavaa, että maallakin tapahtuu! Mynämäen Asemanseudun kylät ry järjesti lauantaina 7.9. ranskalaishenkisen Taidepiknikin, jossa esitettiin ohjelmaa yli 40 esittäjän voimin. Tapahtuma sijoittui Mynäjoen rantatöyräille ja itse jokeen. 

Niinpä leivoimme omat oliivileivät ja pakkasimme piknikeväät reppuun. Polkaisimme asiaankuuluvasti viltti tarakalla läpi aurinkoisten maalaismaisemien kohti tapahtumapaikkaa.

 (Kuva Viktoria Kulmala)

Musisointia a' la Saara Sirkiä.

Aurinko hiveli hipiöitämme, kun seurasimme monipuolista ohjelmaa. Joen akustiikka toimi musiikkiesityksissä jännittävästi, ja maalaismaisema oli kuin varta vasten luotu tätä tapahtumaa varten.

Tyylikkäin piknikpöytä ja -paikka.

Mieleenpainuvin esitys oli Jonimatti Joutsijärven runoutta ja performanssia yhdistänyt teos, joka sai myös katsojat osallistumaan. Köysi pidettiin Mynäjoen yli pingotettuna yleisön käsivoimin, ja taiteilija kastui selkäpuolelta vain hieman.

(Kuva Sari Raimoranta)

Piknikeväät ranskalaiseen tapaan.

Kiitos Asemanseudun kylät ry:lle ja talkooväelle mieliinpainuvasta tapahtumasta. Toivottavasti talvella pääsee taas hiihtämään näiden piknikpaikkojen yli. Ja ehkä ensi kesänä uudelle piknikille?

 

Aurinkoisia ajatuksia

Mahtavaa, kun aurinko jaksaa vielä paistaa syyskuun alkupäivinä niin voimallisesti. Aurinkoenergian lataamana alan suunnitella taas kaikenlaista mukavaa syyspäivien piristykseksi. Kyllähän työssäkäynnin lisäksi pitää olla jotakin uusia juttuja, joista voi ammentaa voimaa arkeen. 

Olen käynyt säännöllisesti viime ja tämän vuoden aikana ryhmäliikuntatunneilla paikallisessa liikuntakeskuksessa. En ole ikinä ollut mikään aerobic-tyyppi tai ryhmäliikkuja, mutta halusin laajentaa liikuntatottumuksiani perinteisestä lenkkeilystä uusiin hikilajeihin. Tällä hetkellä olen takertunut spinningiin, pumpiin (kauheita sanoja) ja kuntosaliharjoitteluun. Sain kesällä hankituksi kuntosaliohjelman, joka on motivoinut minut ihan uudelle tasolle.

Kesän aikana aloin treenata myös kuulantyöntöä. Nuorena tyttönä työntelin kuulaa SM-tasolla menestyen, joten uusi innostumiseni lajiin on ehkä ymmärrettävää. Kuulantyöntö kun ei liene monenkaan suosikkilaji? Ensi viikolla tähtään kunnanmestaruuskisoissa palkintopallille. Saas nähdä, miten käy.

Nemo-kissan joogahetki.

Olen pitkään haaveillut päätyväni joogatunneille, ja nyt haaveesta tulee totta. Aloitan syyskuussa joogatunnit, joita odotan innolla ja kauhulla. Miten maltan kuunnella ja harjoitella rauhallisesti liikkeitä ja asentoja? Haluaisin saada rauhoittavaa vastapainoa kaikelle muulle tekemiselleni ja pysähtymistä arjen keskellä. Nyt se tulee ainakin kokeiltua.

Aapine ja aakkoskorttien riemua

Elokuussa ilmestyi Heli Laaksoselta ja kuvittaja Elina Warstalta riemukas Aapine: "Aakkossi niil, ko ymmärtävä jo pualest sanast." Hankin kirjan itselleni heti Odelmasta ja luin sen saman tien. Testasin kirjaa myös kotkalaisen viisivuotiaan tytön kanssa. Murrerunot ja kuvitus nappasivat pikkutytön mukaan kiehtovaan maailmaansa ilman mitään ihmettelyjä siitä, mitä kieltä tai murretta täti oikein puhelee.

Kirjan runot on kirjoittanut Heli Laaksonen ja kuvituksen on tehnyt Elina Warsta.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille ja kaikenikäisille ennakkoluulottomaan tutustumiseen lyhkäsen lounaismurteen rikkauteen. Kuvitukset ovat värikkäitä ja tukevat runojen sisältöä kiehtovasti. Kirjan lopussa on lisäksi sujuvasanainen pamfletti eli paasausosio: Osviittaa sinulle, joka luet Aapista lapselle tai lapsen kanssa (tai salaa itseksesi itselle).

Runoista on nyt julkaistu myös kahdeksan upeaa postikorttia. Kortit sisältävät runot Ä, Ö, T, F, O, I, L ja C. Tässä kohtaa aakkosjärjestyksellä ei liene väliä.

Yritän löytää lempirunon, mutta se on vaikeaa. Tällä hetkellä eniten koskettavat O- ja Ä-runo. Minulle, muille muijille ja äijille on Ä-runossa älyttömän hyvä motto loppuelämäksi.

 

Mun ja muitten muijien motto: Älä ikä ruppe kärttyseks ämmäks!

Onnelle tilaa

Kortit ovat nyt Hulvattoman huushollin hyllyllä odottamassa iloisia vastaanottajia: ensin sinua ja sitten jotain toista. Käyhän kurkkaamassa!

 

Tauon jälkeen

Vähä-Toskaanan pelloilla.

Tulipa pidettyä pitkä tauko kirjoittamisessa: Viime postauksesta on aikaa jo reilu kaksi kuukautta. Kesällä tuntui olevan niin paljon muuta mukavaa puuhasteltavaa ulkona, etten millään malttanut keskittyä tietokoneen naputteluun.

Äidin kanssa poimittuja mustikoita.

Mahtava kesä alkaa olla kalkkiviivoilla. En haluaisi millään päästää kesästä irti. Kurjet kokoontuvat pelloille, ja illat viilenevät. Tekisi mieli huutaa kurjille: "Ottakaa mut föli ja!"

Säkylän Pyhäjärven savumuikut kuuluivat kesään.

Pidin elämäni ensimmäistä kertaa viiden viikon kesäloman. Lomasuunnitelmiin kuului ainoastaan kuntoilu ja kotona puuhastelu. Loma tuntui kerrankin riittävän pitkältä ja rentouttavalta.

Hulvattoman flikan kesäisiä yrttikokeiluja

Maton virkkaustakin piti kokeilla lomalla. 

En käynyt Äyhössä, vaikka minun piti. Kävin kyllä Raumalla Kalatorin käsityöläistapahtumassa Mustan pitsin yön aikaan. Onneksi olin siellä, sillä sää ja ihmiset olivat aivan upeita, ja asiakkaita riitti minunkin pienellä kojullani.

Kyl Raum o ain Raum!

Mieliinpainuvin tempaisu lomalla oli Tour de Satakunta mieheni kanssa. Pyöräilimme tavisfillareillamme 201 km kahden päivän aikana. Matkaan mahtui sateen, auringon, myötä- ja vastatuulien lisäksi paljon aikaa ajatuksille, naurulle ja hullumaisille jutuille. Ihan parasta pääntyhjennystä! Pääetappina oli Pori, ja Säkylän Pyhäjärvikin tuli ajetuksi Tourin aikana ympäri. Siinä huomasi, että Satakuntaan mahtuu tasamaan lisäksi mäkiäkin.

Menomatkalla paussi Panelian asemalla.