sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tykkään ääkkösistä ja Äyhöstä

Ei se ole mikään ihme, että minusta tuli mää. 

Mää ja meijän paatti Sääksjärvellä.

Tässä muutamia pohdiskelemiani syitä:
Olen syntynyt ja kasvanut Säkylässä Pyhäjärven rannalla, ja kotona puhuttiin pitkien ääkkösten lounaismurretta. Kesät vietettiin mökillä Kokemäen Sääksjärvellä. Mähösen Päivi alias Päve on ollut paras ystäväni lapsuudesta asti. Olen siis saanut kasvaa runsaiden ääkkösten keskellä.


Rike ja Päve kesälomareissussa kasarityyliin. Kuka arvaa missä?

Suomessa on paljon ääkköspaikannimiä, ja niitä oli meidänkin naapurustossa paljon: Köyliö, Yläne, Pöytyä, Mynämäki, Vähä-Säkylä, Yttilä, Röhö, Löytäne. Hauskoja ja omaperäisiä paikannimiä. Minun lisäkseni ainakin paikannimitutkijat tykkäävät. Onkohan joku selvittänyt, miksi niitä on täällä niin runsaasti?

Meiltä päin käytiin viime vuosituhannen loppupuolella Raumalla vaateostoksilla. Ennen Raumaa on oikealle ohjaava opastekyltti, jossa lukee Äyhö. Sitä nimeä olen aina kummastellut ja ihaillut. En ikinä kuitenkaan päätynyt käymään Äyhössä. Asia vaivaa sen verran, että niin vinkeään paikkaan on pakko päästä tutustumaan. Teen siitä tuonnempana oman matkaraporttipostauksen.