maanantai 8. syyskuuta 2014

Raivari iski



Miten paljon ihminen marinoikaan tavaraa komeroihinsa? Mihin sitä luulee tarvitsevansa? Kuinka paljon tavaramuistoja pitää säilyttää? Voiko lahjoista luopua? Näitä kysymyksiä kaikki tavaraan kyllästyneet ihmiset esittävät itselleen.

Olen harjoitellut tavaroiden perkausta jo noin 15 vuotta. Vasta nyt olen päässyt siihen asti, että suurin piirtein tiedän, mitä omistamme ja mitkä ovat sijaintikoordinaatit. Nykyisessä kodissamme on niin vähän kaappitilaa, että olen joutunut väkisinkin karsimaan tavaraa.

Suurin osa peratuista tavaroista on päätynyt kirppikselle ja kierrätykseen. Paljon on joutunut laittamaan roskiinkin. Vielä riittää raivattavaa, mutta onneksi sitä voi tehdä vaiheittain. Askeettiseen ja seesteisen kuulaaseen huusholliin en varmaan ikinä päädy enkä oikeastaan haluakaan. Värikkäitä kynttilänjalkoja, matrjoshkanukkeja, emali- ja peltikippoja pitää olla sopiva määrä kodikkaassa huushollissa.

Kuka voi vastustaa värikkäitä emalimukeja?

Se hyvä tässä raivausurakassa on ollut, ettei enää tule hankituksi summamutikassa kirppareilta tai alennusmyynneistä kippoja ja kivoja löytöjä. Tajuan paremmin, mikä arvo on sillä, että kodissa on tilaa meille ja niille tavaroille, jotka sinne ovat saaneet luvan jäädä.

Vanhoissa matkalaukuissa on näppärä säilyttää vaikka talvivaatteita.

Tavarasta luopuminen on ollut äärettömän helpottavaa. Nyt vasta tajuan sen, ettei omistaminen olekaan niin mukavaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja palautteet ovat oikein tervetulleita!