keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Hyvin rullaa!

Rumalla pyöränavaimella voi olla kaunis avaimenperä

Kyllä nyt taas kelpaa sotkea kirkolle, kun on soratie kuivahtanut kunnolla. Valko- ja sinivuokot kukkivat tien varrella ja linnut laulaa livertävät. Ajelen otsa tuulta halkoen 16 vuotta vanhalla laadukkaalla turkulaisella menopelilläni. Tulipa hankittua aikanaan hyvä pyörä autotehtaan ensimmäisistä tileistä! Markka-aikaan kun sai ostaa vielä vielä suomalaisia polkupyöriä. 


Mun turkulainen laatuajokkini


Näin kansallisen pyöräilyviikon aikana havahdun jälleen kerran siihen, että maalaiskylässä on tapana ajella autolla pienetkin matkat. Kaupasta toiseen pörrätään autolla ja pyritään saamaan auto mahdollisimman lähelle ovea! Kunpa hoksaisimme sen, että pyörällä pääsee moneen paikkaan nopeasti, ja liikuntaharrastuksiin mennessä saa pyöräillen hyvän alkulämmön päälle. Satuloihin on nykyään saatavilla geeli-istuinpäällisiä, joten persuksen puutuminenkaan ei ole enää mikään syy pyöräilystä kieltäytymiseen.


Mää ja laina-ajokki jossain ulkomailla.
Pyöräillessä ehtii nähdä, kuulla ja haistaa kevään kaikkineen. Nyt on juuri otollinen aika kaivaa fillari esiin, rasvata tsygän ketjut ja sotkea munamankelilla kohti kevättä!

3 kommenttia:

  1. Odotan innolla, että miesväki kuskaa tallista moponsa, kevarinsa ja muut pärinävehkeet. Mun karvalakkimallin peruspyörä notkuu siellä viimeisenä seinää vasten, enkä saanut sitä viime kesänäkään ajoon. Syystä, että "isotpoijjaat" tuli autoikään, eikä muistunut mopot mieleen. Pakko oli ajaa vaihdepyörällä ja mää tahdon jalkajarrut enkä ole liiemmin innoissani vaihteistakaan...

    VastaaPoista
  2. Perinteinen vaihteeton polkupyörä on loistava ja tyylikäs menopeli. Sillä ei tarvitse kiihdytellä, vaan voi rullailla arvokkaan rauhallisesti. Toivottavasti saat pikapuoliin pyöräsi esiin.

    VastaaPoista
  3. Juu. Rakastuin siihen silmittömästi vuosia sitten äitienpäiväviikolla Tampesterin Kodin Ykkösessä. Musta Mummo Ankka- tyylinen peruspyörä paaaaksuilla sorateille sopivilla renkailla. Vanhan mallinen eikä MITÄÄN himmeleitä eikä kilkattimia. Mustan metallikorin hankin siihen heti ja fillari auton kyytiin. Ei liene tarvetta kertoo, että pystyhyppyä hypittyäni ja innosta kiljahdellessani sekä miesväkee kurkusta puristellen + vihjaten tulevasta äitienpäivästä, se en ollut minä, joka sen maksoi. Jos ei kohta ala tallilla tapahtua, saa "poijjaat" noukkia vekottimensa kemältä...

    VastaaPoista

Kommentit ja palautteet ovat oikein tervetulleita!